Antti Rinne

Ratkaisu löytyy investoinneista

Vierailin viime viikonloppuna Porissa ja raumalla. Yksi asia puhutti torikansaa ylitse muiden: Mistä saadaan uusia töitä? Miten turvataan toimeentulo?
Satakunnalla ei nimittäin ole ollut helppoa. Rauman telakan työmiehet odottavat edelleen laivatilauksia. Myös elintarviketeollisuuden työntekijät ovat käyneet läpi monet yt-neuvottelut. Tuoreimpana surullisena uutisena tulivat viime viikolla TVO:n 110 henkilön irtisanomiseen tähtäävät neuvottelut Eurajoella.
Alueellisesti kaikilla ratkaisuilla on iso merkitys. Siksi SDP puolusti viimeiseen asti TVO:n mahdollisuutta saada jatkoaikaa neljännelle ydinvoimaluvalleen.
Myös julkisella puolella ollaan säästöjen edessä kun kunnat kamppailevat pienenevien verotulojen kanssa. Moni kuntapäättäjä on vaikeiden päätösten edessä, jos kouluja joudutaan sulkemaan tai lomautuksia edes harkitsemaan.
Satakunnassa näkyy moni koko Suomea koskettava ongelma.
Suomikin on kärsinyt viime vuodet poikkeuksellisen hankalista suhdanteista. Finanssikriisi on ollut myrkkyä vientituotteiden kysynnälle ulkomailla. Se paljasti taloutemme rakenteelliset ongelmat ja heikot lenkit. Sitä satoa on niitetty tuhansina ja tuhansina menetettyinä työpaikkoina esimerkiksi metsä- ja teknologiateollisuudessa.
Toisaalta valtio on joutunut tekemään tiukkoja päätöksiä leikkauksista ja verojenkorotuksista. Velkataakkamme on kohonnut niin paljon, ettei sitä voi jättää huomioitta.
Huonoista uutisista huolimatta päivä Satakunnassa kertoi myös, että paljon hyvääkin on liikkeellä. Uusia investointeja on suunnitteilla, laivatilauksia haetaan aktiivisesti ja esimerkiksi Raumalla varaudutaan syventämään laivaväylää. Myös alueen kunnat investoivat rakentamiseen ja korjaamiseen.
Toivottavasti Satakunnassa oli nähtävillä pienoiskoossa myös Suomen tarinan toinen puoli.
Suomen talous kaipaa nyt kipeästi kasvua ja työllisyyttä luovia investointeja. Hyvinvointivaltion kehittäminen on mahdollista vain, jos saamme taloutemme jälleen kasvuun ja ihmisille töitä.
Julkisilla investoinneilla voimme auttaa yrityksiä saamaan tärkeitä referenssejä vientiä varten. Voimme parantaa teitä, ratoja ja korjata julkisia rakennuksia. Voimme satsata koulutus- ja tutkimusmahdollisuuksiin. Asuntorakentamista vauhdittamalla luomme paitsi välittömästi työpaikkoja, annamme myös tavallisille ihmisille mahdollisuuden muuttaa kohtuuhinnalla sinne, missä työtä on.
Tärkeintä on saada yritykset jälleen investoimaan ja luomaan uusia työpaikkoja. Siksi meidän pitää jatkaa yritysrahoituksen pullonkaulojen purkamista ja esimerkiksi erilaisten lupamenettelyjen helpottamista.
Kaiken takana on työ. Jos töitä ei ole, ei hyvinvointiakaan voida rahoittaa. Siinä on niin Satakunnalla kuin Suomella näytön paikka.

 

Julkaistu Satakunnan Kansassa 13.1.2015